Nykyinen valtuustokausi alkaa olla päätöksessä ja kuntavaalit 2021 ovat ovella. Ennakkoäänestys on alkamassa ja ennakkoon voit äänestää missä tahansa Suomessa ajalla 26.5-8.6.2021. Varsinainen vaalipäivä on sitten 13. kesäkuuta ja päivämäärästä on helppo muistaa Tuusulassa myös minun äänestysnumeroni, joka on 13. Nämä vaalit ovat olleet ns. somevaalit. Asioista on keskusteltu pitkälti sähköisesti ja yhteydenottoja on tullut huikea määrä somekanavia ja muita sähköisiä reittejä pitkin. Kiitos niistä kaikista! Itselläni on jo vuosia ollut tapana että jokaiseen yhteydenottoon myös vastaan. Tätä tapaa lupaan jatkossakin noudattaa.
Aivan viime aikoina yhteydenottojen määrä on yllättänyt minut, mm. Keusoten yhä hankaloituvaan tilanteeseen liittyen. Viime sunnuntain lehtikirjoitukseni jälkeen viestien määrä pompsahti reippaasti. Kiitos kaikille kuntalaisille, luottamushenkilöille (myös naapurikaupungeissa ja kunnissa), Tuusulan kunnan ja Keusoten työntekijöille yhteydenotoistanne viime kuukausina. Ilman teitä moni asia jäisi selvittämättä ja pimentoon. Roolinne viestintuojina päätöksentekijöihin päin on aivan olennainen. Luottamushenkilökollegan kanssa Tuusulassa kävimme Keusoteen liittyen todella hyvän keskustelun ja selvittelemme sen pohjalta mitkä Tuusulan mahdollisuudet jatkossa ovat, hyvinvointialuetta odotellessa… Tällä kaudella on käyty erittäin hyvää keskustelua ja yhteistyötä eri ryhmien kuntapäättäjien kanssa.
Valtuustokausi on päättymässä ja itse olen toiminut tällä kaudella tarkastuslautakunnan jäsenenä. Se on antanut erinomaisen näköalapaikan koko kunnan toimintaan. Ensimmäinen pormestarikausi on takana ja itseäni se ei ole ”uudistuksillaan” vakuuttanut. Hieman haikeana olen seurannut mm. Helsingin pormestari Vapaavuoren aktiivisuutta ja näkyvyyttä roolissaan. Meillä Tuusulassa tilanne on toisenlainen. Pormestarimalli sinällään sopii ehkä isoihin, Helsingin ja Tampereen tapaisiin kaupunkeihin, mutta Tuusulaan sopii mielestäni paremmin ammattijohtaja malli eli kunnanjohtaja malli. Itseäni huolestuttaa erityisesti heikentyneet terveyspalvelut, lasten ja nuorten sekä ikäihmisten osalta. Lasten kuntouttavat palvelut ovat heikentyneet (viimeisempänä lasten puheterapia ja aiemmin neuropsykologinen kuntoutus), samoin Keusoten alueella on kova paine vähentää ikäihmisten ympärivuorokautista asumispalvelua. Kunta on tietyllä tavalla menettänyt otteensa näistä palveluista eikä Tuusulan edustajilla näytä olevan Keusotessa juurikaan sananvaltaa.
Muistathan äänestää joko ennakkoon tai vaalipäivänä. Keskustalla on paljon aktiivisia toimijoita ehdolla Tuusulassa!