Minulta on kyselty, aivan kyllästymiseen asti viime aikoina eri tahoilta, lähdenkö hyvinvointialuevaaleihin ehdokkaaksi tammikuussa. Tyypillinen kommentti minulle osoitettuna kuuluu: “Kyllä sinun pitäisi lähteä kun tunnet sote asiat niin hyvin”. Totta sekin, takana 23 vuotta sairaanhoitajan työtä ja mm. Tuusulan sote-lautakunnassa olin 12 vuotta jäsenenä.
En usko itse vallan keskittämiseen. Siis siihen että samat ihmiset istuvat “joka jakkaralla”. Ehkä he toimivat kansanedustajana, kunnanvaltuutettuna, lautakunnan jäsenenä ja mahdollisesti uutena aluevaltuutettuna! En kertakaikkiaan usko siihen että sama ihminen hoitaisi luottamustoimia tehokkaasti ja vastuullisesti näin monella eri taholla. Tai kuka tietää, ehkäpä sellaisia superihmisiä on? Minä ajattelin nyt hoitaa kunnanvaltuutetun pestin 2021-2025 ja loppukaudesta myös kasvatus-sivistyslautakunnan jäsenen tehtävät. En ole siis sairastunut vallanhimoon ja kaiken tavoitteluun 🙂 Sitäkin näissä politiikan kuvioissa kyllä näkee.
Vastaus on: en halua lähteä näihin vaaleihin ehdolle, en ainakaan tälle ensimmäiselle kierrokselle. Suurin pelkoni on, että sitäkin hyvinvointialuetta siirtyisi johtamaan sama porukka joka on pahemman kerran möhlinyt Keusotessa alueemme sote-palvelut viimeiset 4 vuotta siihen pisteeseen missä ne nyt ovat. Budjetti ylitykset ovat vuosi toisensa perään hurjia….palvelut karkaavat Tuusulasta yksi toisensa perään. Ensi viikolla päätettäneen terveyskeskuksen akuutti vuodeosaston lopetuksesta Hyrylästä. Valitettavasti uskon että enemmistö Keusotessa näin päättää. Tällä hetkellä keskityn ja taustavaikutan siihen eri kanavia pitkin, että tulevalle hyvinvointialueellemme valitaan osaava johto. Olen tämän myös Keusoten nykyjohdolle kertonut. Suosittelen samaa muillekin päättäjille Tuusulassa. Kannustan kuitenkin erinomaisia ehdokkaita äänestämään! Ja muistaa on syytä myös se, että sote-uudistus on kaikkien eduskuntapuolueiden yhteisesti päättämä, ei minkään yksittäisen puolueen.
Tiedän, että Tuusulasta ovat ehdolla esimerkiksi erinomaiset sote-alan osaajat Erja Sarenius-Salmenkivi ja Sanna Takala. Järvenpäästä Satu Haaparanta ja Mäntsälästä Pirjo Vainio. Tästä nelikosta on suorastaan vaikeaa valita kenelle ääneni antaisin.
Joulun ja valon odotusta!
Mirka Kovalainen, kunnanvaltuutettu